Näytetään tekstit, joissa on tunniste projekti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste projekti. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. marraskuuta 2010

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

eWorking-projektin loppuraportti

Olen töissä Rovaniemen ammattikorkeakoulun kielikeskuksessa, jonka katto-organisaatiolle, 1.1.2011 perustettavalle LUC Kielikeskukselle, tein eWorking-kehitysprojektini. Alkuperäisenä päämääränä oli lisätä kielikeskuksen näkyvyyttä opiskelijoiden suuntaan blogin avulla. Projektin edistyessä toiseksi päämääräksi tuli kolmen yhdistyvän kielikeskuksen henkilökuntien ryhmäyttäminen ja tietotaidon jako.

Testasin kahta blogialustaa: Wordpressiä ja Bloggeria. Aloitin Worpressistä, koska se oli minulle ennestään tuntematon. Loin kaksi blogialustaa: henkilökunnalle suomenkielisen ja opiskelijoille englanninkielisen. Wordpress.com -version valmiit teemat eivät kuitenkaan tarjonneet tarpeeksi työkaluja etenkään upotusten käyttämiseen. Wordpress.org  mahdollistaisi blogin monipuolisen käytön, mutta se täytyisi asentaa omalle palvelimelle. Blogger oli ennestään tuttu mutta siitä löytyi paljon uusia ominaisuuksia. Tein samat sivupohjat ja kokeilin upotuksia eri some-työkaluista. Mikään idea ei jäänyt toteuttamatta ja alusta tuntui käyttäjäystävällisemmältä kuin Wordpress.

Pääsin käyttämään eWorking-opintojeni aikana oppimiani työkaluja monipuolisesti ja tutustuin joihinkin uusiinkin: kuvapankkeja Flickr ja Photobucket, kuvankäsittelyyn Picasa ja Adobe Photoshop, esityksiin Prezi, SlideShare ja ScreenToaster, kirjanmerkkien jakamiseen Delicious sekä videoiden jakamiseen YouTube ja TeacherTube. Kirjoitin LUCin henkilökuntaa varten artikkeleita eri työvälineiden käyttämisestä. Myös SecondLife-opintojakson lopputyöni esittelee blogit.

Blogit esitellään LUC Kielikeskuksen henkilökunnan kokouksessa tammikuussa 2011, minkä jälkeen blogien ulkomuoto viimeistellään. Tällä hetkellä ei esimerkiksi ole vielä päätetty, mikä on LUC Kielikeskuksen tunnusvärin violetin sävy. Sen jälkeen  on tarkoitus rekrytoida blogeille säännöllisesti muitakin artikkelinkirjoittajia.

Linkit:
LUC Kielikeskuksen henkilökunnan blogi http://luckielikeskus.blogspot.com/
LUC Kielikeskuksen opiskelijoiden blogi http://luc-language-centre.blogspot.com/
WordPress-kokeilut: https://luckielikeskus.wordpress.com/ ja http://luclanguagecentre.wordpress.com/

SecondLife-oppimispäiväkirjani

1 SL-taustani

Tutustuin ensimmäistä kertaa SecondLifeen käyttäjänä eLearning-opintojeni yhteydessä vuonna 2008, kun Mediapedagogiikan opintojaksolla kävimme HAMKin auditoriossa juomassa kahvia ja jakamassa ajatuksia. HarryPotter-tunnelmissa se meni, mutta jotkin SecondLifen piirteet kutkuttivat mielikuvitusta. Esim. jakaannuimme ryhmiin eri puolille aukiota ja opettaja juoksenteli meidän väliämme. Mainio tapa käydä kuulostelemassa mitä kukin ryhmä keskustelee!

ITK09-seminaarissa Georges Segura Koulutuskeskus Salpauksesta esitteli oppimisympäristöä, jossa 2. asteen opiskelijat opastivat vieraita virtuaalisessa matkailumaassa. Ajatus kuulosti todella hyvältä, kunnes vaatimukseksi asetettiin varata ensin 20 tuntia opiskelijoiden sisäänajamiseen.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Blogger-alustan käyttö LUC Kielikeskuksen blogissa

Selvitän tässä miten olen käyttänyt blogger-blogialustaa projektini LUC Kielikeskus-blogissa. Jo luotuani blogin wordpressiin päätin vaihtaa bloggeriin, koska sen ominaisuudet istuvat paremmin tarpeisiimme. Erityisesti upotusten mahdollisuus eri työvälineistä oli ratkaiseva.

Blogi julkaistaan RAMK Kielikeskuksen järjestämässä seminaarissa helmikuussa 2011. Siihen asti blogissa on vain minun kirjoittamiani artikkeleita.

lauantai 23. lokakuuta 2010

WordPress - miksi ei sittenkään

Olen nyt syysloman verran värkännyt wordpressin kimpussa ja todennut, ettei sen ominaisuudet riitä LUC Kielikeskuksen blogin tarpeisiin. Valitsin wordpressin blogialustaksi, koska RAMKin kirjastokin bloggaa siellä ja koska en tuntenut sitä entuudestaan. Oletin, että blogialustat ovat aika lailla samanlaisia mutta ei todellakaan.

torstai 21. lokakuuta 2010

Terveiset syyslomalta

Onneksi lokakuu on nimensä mukainen: koko syysloman on satanut vettä tai vedensekaista räntää. On ollut ihan ok istua tietokoneen ääressä SecondLifen ja projektin kimpussa. Harmi että SecondLife tuli vasta nyt. Olen ihan täpinöissäni oppiessani jotain täysin uutta. Aikataulu vain on niin tiukka, ettei ehdi kuin kokeilla mitä voisi saada aikaan. Skriptaus on totaalisen uutta mutta suht järkeenkäyvää.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

blogi edistyy hitaasti mutta nyt tippuu ideoita

Blogin edistyminen on ollut pitkään jäissä ja suunnitelmaan täytyy nyt tehdä rajuja muutoksia, jotta saan aikaiseksi jotain deadlineen mennessä.

LUC kielikeskus perustetaan 1.1.2011 ja koska kyseessä on kolmen organisaation yhteisorganisaatio, kehitys on hidasta. Emme ole kertaakaan tavanneet toisiamme tänä syksynä, jolloin olin aikonut esitellä yhteistä blogia. Niinpä plan B on seuraava:

maanantai 31. toukokuuta 2010

Kehitysprojektisuunnitelma, osa 2

Hei

tässä linkki projektisuunnitelmaani googledocsiin. Projekti on aikamoisen hahmottumaton vielä, mutta niin se oli viimeksikin kesän kynnyksellä ja niin vain valmista tuli marraskuuhun mennessä.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Kehitysprojektin suunnittelua

• Rovaniemen AMKin kielikeskuksen näkyvyyden parantaminen opiskelijoiden suuntaan somen kautta
• Sateenvarjo-organisaatio Lapin Korkeakoulukonserning Kielikeskuksen LKKKKK (!) aloittaa toimintansa 1.1.2011, joten Kemi-Tornion AMKin ja Lapin yliopiston kielikeskus liitettäneen mukaan.
• Kirjasto käyttää wordpress-blogia http://ramklibrary.wordpress.com/, jonka käyttöä aion tutkia. Lisäksi tutkin muiden somehärpäkkeiden yhteiskäyttöä wordpressissä upotusten kautta.
• Haasteina 1) käyttäjäkunnan rekrytoiminen, sillä blogi ei voi olla vain minun viestintäkanavani, 2) kieli, sillä AMKissa on myös 3 englanninkielistä koulutusohjelmaa + vaihtarit, mutta kaikki blogin käyttäjät eivät hallitse englantia, sekä 3) blogin jatkuvuus
• Resurssit: ensi syksynä lienee käytettävissä varoja LKKKKK:n kehittämiseen, blogi voisi saada siitä osan?
• Suunnittelualueena toimii blogini, johon olen postaillut myös muita tehtäviäni, tagina ”projekti”: http://okanblogit.blogspot.com/
• Palautetta pääsee antamaan esim. google-tilin kautta tai anonyyminäkin.