Näytetään tekstit, joissa on tunniste eWorking. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. marraskuuta 2010
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
eWorking-projektin loppuraportti
Olen töissä Rovaniemen ammattikorkeakoulun kielikeskuksessa, jonka katto-organisaatiolle, 1.1.2011 perustettavalle LUC Kielikeskukselle, tein eWorking-kehitysprojektini. Alkuperäisenä päämääränä oli lisätä kielikeskuksen näkyvyyttä opiskelijoiden suuntaan blogin avulla. Projektin edistyessä toiseksi päämääräksi tuli kolmen yhdistyvän kielikeskuksen henkilökuntien ryhmäyttäminen ja tietotaidon jako.
Testasin kahta blogialustaa: Wordpressiä ja Bloggeria. Aloitin Worpressistä, koska se oli minulle ennestään tuntematon. Loin kaksi blogialustaa: henkilökunnalle suomenkielisen ja opiskelijoille englanninkielisen. Wordpress.com -version valmiit teemat eivät kuitenkaan tarjonneet tarpeeksi työkaluja etenkään upotusten käyttämiseen. Wordpress.org mahdollistaisi blogin monipuolisen käytön, mutta se täytyisi asentaa omalle palvelimelle. Blogger oli ennestään tuttu mutta siitä löytyi paljon uusia ominaisuuksia. Tein samat sivupohjat ja kokeilin upotuksia eri some-työkaluista. Mikään idea ei jäänyt toteuttamatta ja alusta tuntui käyttäjäystävällisemmältä kuin Wordpress.
Pääsin käyttämään eWorking-opintojeni aikana oppimiani työkaluja monipuolisesti ja tutustuin joihinkin uusiinkin: kuvapankkeja Flickr ja Photobucket, kuvankäsittelyyn Picasa ja Adobe Photoshop, esityksiin Prezi, SlideShare ja ScreenToaster, kirjanmerkkien jakamiseen Delicious sekä videoiden jakamiseen YouTube ja TeacherTube. Kirjoitin LUCin henkilökuntaa varten artikkeleita eri työvälineiden käyttämisestä. Myös SecondLife-opintojakson lopputyöni esittelee blogit.
Blogit esitellään LUC Kielikeskuksen henkilökunnan kokouksessa tammikuussa 2011, minkä jälkeen blogien ulkomuoto viimeistellään. Tällä hetkellä ei esimerkiksi ole vielä päätetty, mikä on LUC Kielikeskuksen tunnusvärin violetin sävy. Sen jälkeen on tarkoitus rekrytoida blogeille säännöllisesti muitakin artikkelinkirjoittajia.
Linkit:
LUC Kielikeskuksen henkilökunnan blogi http://luckielikeskus.blogspot.com/
LUC Kielikeskuksen opiskelijoiden blogi http://luc-language-centre.blogspot.com/
WordPress-kokeilut: https://luckielikeskus.wordpress.com/ ja http://luclanguagecentre.wordpress.com/

SecondLife-oppimispäiväkirjani
1 SL-taustani
Tutustuin ensimmäistä kertaa SecondLifeen käyttäjänä eLearning-opintojeni yhteydessä vuonna 2008, kun Mediapedagogiikan opintojaksolla kävimme HAMKin auditoriossa juomassa kahvia ja jakamassa ajatuksia. HarryPotter-tunnelmissa se meni, mutta jotkin SecondLifen piirteet kutkuttivat mielikuvitusta. Esim. jakaannuimme ryhmiin eri puolille aukiota ja opettaja juoksenteli meidän väliämme. Mainio tapa käydä kuulostelemassa mitä kukin ryhmä keskustelee!
ITK09-seminaarissa Georges Segura Koulutuskeskus Salpauksesta esitteli oppimisympäristöä, jossa 2. asteen opiskelijat opastivat vieraita virtuaalisessa matkailumaassa. Ajatus kuulosti todella hyvältä, kunnes vaatimukseksi asetettiin varata ensin 20 tuntia opiskelijoiden sisäänajamiseen.

lauantai 30. lokakuuta 2010
Blogger-alustan käyttö LUC Kielikeskuksen blogissa
Selvitän tässä miten olen käyttänyt blogger-blogialustaa projektini LUC Kielikeskus-blogissa. Jo luotuani blogin wordpressiin päätin vaihtaa bloggeriin, koska sen ominaisuudet istuvat paremmin tarpeisiimme. Erityisesti upotusten mahdollisuus eri työvälineistä oli ratkaiseva.
Blogi julkaistaan RAMK Kielikeskuksen järjestämässä seminaarissa helmikuussa 2011. Siihen asti blogissa on vain minun kirjoittamiani artikkeleita.
lauantai 23. lokakuuta 2010
WordPress - miksi ei sittenkään
Olen nyt syysloman verran värkännyt wordpressin kimpussa ja todennut, ettei sen ominaisuudet riitä LUC Kielikeskuksen blogin tarpeisiin. Valitsin wordpressin blogialustaksi, koska RAMKin kirjastokin bloggaa siellä ja koska en tuntenut sitä entuudestaan. Oletin, että blogialustat ovat aika lailla samanlaisia mutta ei todellakaan.
torstai 21. lokakuuta 2010
Terveiset syyslomalta
Onneksi lokakuu on nimensä mukainen: koko syysloman on satanut vettä tai vedensekaista räntää. On ollut ihan ok istua tietokoneen ääressä SecondLifen ja projektin kimpussa. Harmi että SecondLife tuli vasta nyt. Olen ihan täpinöissäni oppiessani jotain täysin uutta. Aikataulu vain on niin tiukka, ettei ehdi kuin kokeilla mitä voisi saada aikaan. Skriptaus on totaalisen uutta mutta suht järkeenkäyvää.
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
blogi edistyy hitaasti mutta nyt tippuu ideoita
Blogin edistyminen on ollut pitkään jäissä ja suunnitelmaan täytyy nyt tehdä rajuja muutoksia, jotta saan aikaiseksi jotain deadlineen mennessä.
LUC kielikeskus perustetaan 1.1.2011 ja koska kyseessä on kolmen organisaation yhteisorganisaatio, kehitys on hidasta. Emme ole kertaakaan tavanneet toisiamme tänä syksynä, jolloin olin aikonut esitellä yhteistä blogia. Niinpä plan B on seuraava:

maanantai 31. toukokuuta 2010
Kehitysprojektisuunnitelma, osa 2
Hei
tässä linkki projektisuunnitelmaani googledocsiin. Projekti on aikamoisen hahmottumaton vielä, mutta niin se oli viimeksikin kesän kynnyksellä ja niin vain valmista tuli marraskuuhun mennessä.

lauantai 15. toukokuuta 2010
Kehitysprojektin suunnittelua
• Rovaniemen AMKin kielikeskuksen näkyvyyden parantaminen opiskelijoiden suuntaan somen kautta
• Sateenvarjo-organisaatio Lapin Korkeakoulukonserning Kielikeskuksen LKKKKK (!) aloittaa toimintansa 1.1.2011, joten Kemi-Tornion AMKin ja Lapin yliopiston kielikeskus liitettäneen mukaan.
• Kirjasto käyttää wordpress-blogia http://ramklibrary.wordpress.com/, jonka käyttöä aion tutkia. Lisäksi tutkin muiden somehärpäkkeiden yhteiskäyttöä wordpressissä upotusten kautta.
• Haasteina 1) käyttäjäkunnan rekrytoiminen, sillä blogi ei voi olla vain minun viestintäkanavani, 2) kieli, sillä AMKissa on myös 3 englanninkielistä koulutusohjelmaa + vaihtarit, mutta kaikki blogin käyttäjät eivät hallitse englantia, sekä 3) blogin jatkuvuus
• Resurssit: ensi syksynä lienee käytettävissä varoja LKKKKK:n kehittämiseen, blogi voisi saada siitä osan?
• Suunnittelualueena toimii blogini, johon olen postaillut myös muita tehtäviäni, tagina ”projekti”: http://okanblogit.blogspot.com/
• Palautetta pääsee antamaan esim. google-tilin kautta tai anonyyminäkin.

torstai 25. maaliskuuta 2010
Prezi-harjoitus
Viime keväänä seurasin Rautasilta-mediayrittäjän Eero Leppäsen esitystä sosiaalisesta mediasta. Hänen esityksensä oli näyttävä ja hauskan erilainen PP-sulkeisiin tottuneelle. Hän oli käyttänyt juuri preziä esityksensä tekemiseen ja hoksasin nyt, ettei esitys niin kummoisia teknisiä taitoja vaatinut.
Otin lähtökohdaksi Intercultural Communication in Finland -opintojakson opsin ja ajattelin tehdä siitä esittelyshown, joka muka näytettäisiin RAMKin uusille vaihtareille, kun heille esitellään opintotarjontaa.
Kokemuksia:
* kannattaa suunnitella etukäteen miten ja minne eri osaset asettelee. Etenkin kokosuhteet kannattaa miettiä kunnolla, nyt jouduin värkkäämään niiden kanssa moneen kertaan. Lisäksi kokonaisnäkymä on aikamoisen sekava.
* upotus onnistui YouTubesta pelkällä http-osoitteella, mutta slidesharen se avasi kokonaan uuteen ikkunaan. Ei siis kilpailevia esityksiä!
* näppärää on se, että ohjelma tallentaa jatkuvasti esityksen
* ainakaan opeversiossa vaihtoehtoja väreille ym. ei ole kovinkaan paljon
* tämä vaatii uudenlaista ajattelua ja kannattaa benchmarkata muiden tekemiä esityksiä
* esityksestä tulee helposti levoton kun näkymä siirtyilee, kääntyilee ja zoomautuu.
* Prezin käyttö on helppoa ja kuten sosiaalisen median härpäkkeissä yleensäkin, ohjeita ei juuri tarvitse lukea vaan kokeilemalla oppii.
* Upotuskoodin saaminen oli iisipiisi kuten yleensäkin.
* Tämä ei ole lopullinen työ, koska en opetakaan opintojaksoa ensi syksynä. Siksipä en enää korjaillut polun epäloogisuuksia.

perjantai 26. helmikuuta 2010
Äänitehtävä
Tässä eWorking äänitehtäväni:
Äänitehtäväkään ei liity projektiin mutta töihin sentään.
Luin Audacityyn työhaastattelua espanjaksi. Madalsin haastattelijan ääntä 5 %, jotta roolit erottuisivat toisistaan. Prosentti olisi ehkä saanut olla suurempi. Lisäilin ilmaisia taustaääniä, kuten kirjoituskoneen naputtelua (poistin telan siirrot, jotta kuulostaisi tietokoneelta), ovelle koputuksen, kynän klikkausta jne. Klippailin, feidasin, siirtelin tiedoston alkua, muutin desibelejä jne. Tuodut äänet olivat eri hertsiluvulla, joten nopeuttakin joutui muuttamaan.
Audacity on tuttu juttu, joten tämä oli vain tällainen pakollinen tehtävä. Tällä kertaa en ehtinyt opetella uusia erikoisjippoja. Jälkikäteen hoksasin, että voisin upottaa playerin tähän, joten jotain uutta sentään. Playerin hain googlella ja löysin sellaisen osoitteesta http://googlesystem.blogspot.com/2006/07/embed-mp3-files-into-your-website.html . Kivoja onnistumisen kokemuksia, kun löysin koodista kohdan mihin sijoittaa tiedoston nimi...
Onpa jännä. Teen tätä työkoneella ja Explorer antoi kirjoittaa vain tavallista tekstiä, edes linkkiä ei pystynyt tekemään. Firefoxissa on HTML-editointikin mahdollinen. Explorer ei myöskään näytä playeriä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)