Hei
tässä linkki projektisuunnitelmaani googledocsiin. Projekti on aikamoisen hahmottumaton vielä, mutta niin se oli viimeksikin kesän kynnyksellä ja niin vain valmista tuli marraskuuhun mennessä.
maanantai 31. toukokuuta 2010
lauantai 15. toukokuuta 2010
Kehitysprojektin suunnittelua
• Rovaniemen AMKin kielikeskuksen näkyvyyden parantaminen opiskelijoiden suuntaan somen kautta
• Sateenvarjo-organisaatio Lapin Korkeakoulukonserning Kielikeskuksen LKKKKK (!) aloittaa toimintansa 1.1.2011, joten Kemi-Tornion AMKin ja Lapin yliopiston kielikeskus liitettäneen mukaan.
• Kirjasto käyttää wordpress-blogia http://ramklibrary.wordpress.com/, jonka käyttöä aion tutkia. Lisäksi tutkin muiden somehärpäkkeiden yhteiskäyttöä wordpressissä upotusten kautta.
• Haasteina 1) käyttäjäkunnan rekrytoiminen, sillä blogi ei voi olla vain minun viestintäkanavani, 2) kieli, sillä AMKissa on myös 3 englanninkielistä koulutusohjelmaa + vaihtarit, mutta kaikki blogin käyttäjät eivät hallitse englantia, sekä 3) blogin jatkuvuus
• Resurssit: ensi syksynä lienee käytettävissä varoja LKKKKK:n kehittämiseen, blogi voisi saada siitä osan?
• Suunnittelualueena toimii blogini, johon olen postaillut myös muita tehtäviäni, tagina ”projekti”: http://okanblogit.blogspot.com/
• Palautetta pääsee antamaan esim. google-tilin kautta tai anonyyminäkin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)